tiistai 26. huhtikuuta 2016

Kätevä tarrapaperi

Tänään kokeilin mainiota apuvälinettä helpottamaan leimailua. Kuulin huhuja tästä tarrapaperista ja siitä kuinkä kätevä se on kortteilussa. Siispä tein pienen opasteen sen käytöstä. Postaan ennen haasteiden alkua tänne aina jotakin kivaa. Menee aika mukavasti haasteita odotellessa. Postauksen loppuun tulee tämän mystisen tarrapaperin tiedot.

Aloitetaan leimaamalla siihen paperiin minne halutaan kortti tehdä. Itse todella harvoin leimaan suoraan korttipohjaan. Leimasin siis sileälle valkoiselle paperille (www.paperinauha.fi)  Mementon mustalla musteella. Leima on Purple Onion Designs/ Stacey Yacula studio/birch tree background. Väritin nurmikon akvarellipuuväreillä.






Tämän jälkeen leimataan sama kuva sille tarrapaperille jota saa Biltemasta. Tämä ihana paperi maksaa alta viiden euron ja on todellakin mainio keksintö! Rullassa on 12,2 m ja sen leveys on 30 cm. Ihan soppeli siis. Pientä piilomainontaa, mutta meille kortteilijoille todella hyvä apuväline. PostIt-laput ovat historiaa, minulle ainakin kortteilussa.



Sitten me leikataan se saksilla irti maskiksi aiemmin leimatun kuvan päälle. Se onnistuu niin kätevästi! Enää ei tarvi sinitarraa tai muuta viritelmää jotta maskin saa pysymään. Tämä paperi hoitaa homman kotiin.
Nyt on helppo aloittaa taustan väritys DistressInk/tumbled glass-musteella ja siihen soppelilla työvälineellä. Molemmat tuotteet löytyy Paperinauhasta.
Maski pysyy paikoillaan vähän kovemmassakin menossa todella hyvin. Kuva on hieman huono mutta taivas-tausta ei ole niin vaalea mitä kuva antaa ymmärtää. Minusta hyvä väri taivaan väritykseen.

2 kommenttia:

Kiitos kommentista. Ne ovat aina tervetulleita!